Sijaishuoltopalveluiden osaamisen erityisyyttä ja eroja profiloimassa

Sosiaalihuollon porrasteisuus -selvitys

Palveluiden porrasteisuus, kuten porrasteisuus -käsite, on sosiaalihuollon kentällä uusi asia. Terveydenhuollossa jako perus- ja erityissairaanhoitoon on ollut olemassa jo pitkään. Näin toteavat Heikkilä ja Marjamäki alkuvuonna julkaistussa Sosiaalihuollon porrasteisuus -selvityksessä. (Heikkilä & Marjamäki 2024).

Heikkilä & Marjamäki (2024, 14) toteavat, että porrasteisuus -käsitteen vieraus ja monimerkityksellisyys koettiin selvityksen alussa jopa vastenmielisenä sosiaalihuollon kentällä. Porrasteisuus liitettiin terveydenhuollon jäykkään ja hierarkkiseen porrastukseen ja huolta herätti muun muassa asiakkaiden siirtäminen portailta toiselle (emt., 20).

____________________________________________________________________________________________

Kirjoittajat: Susanna Helavirta, YTT, Lehtori ja Sari Halttunen, YTM, Lehtori, Lapin ammattikorkeakoulu

____________________________________________________________________________________________

Heikkilä ja Marjamäen (2024, 75) mukaan porrasteisuutta ei tule ajatella asiakkaiden hierarkkisena palvelupolkuna, vaan ennen kaikkea ammattilaisten osaamiseen liittyvänä rakenteena. Selvityksessä esitetäänkin porrasteisuus -käsitteen käyttöönottoa sosiaalihuollossa juuri osaamispohjaisen porrastuksen tarkastelun näkökulmasta. Samalla selvityksessä todetaan, että tähän liittyvää tutkimusta ja muuta tietopohjaa on sosiaalihuollossa liian vähän. (Heikkilä & Marjamäki 2024, 75.)

Sijaishuoltopalveluiden porrasteisuus

Vaikka meillä Suomessa ei varsinaisesti puhuta sijaishuoltopalveluiden porrasteisuudesta, voidaan kuitenkin tunnistaa siihen liittyvää porrasteisuusajattelua. Kun tarkastellaan sijaishuollon eri muotoja, voidaan todeta, että lainsäädännössä niitä määritellään porrasteisesti suhteessa toisiinsa ja niille asettuu ikään kuin portaittainen järjestys. Lastensuojelulaissa lähdetään siitä, että perhehoito on sijaishuoltopalveluissa ensisijainen ja ”laitoshuoltoa järjestetään, jos sijaishuoltoa ei voida järjestää lapsen edun mukaisesti riittävien tukitoimien avulla perhehoidossa tai muualla” (Lastensuojelulaki 2007/417).

Laissa terveyden- ja hyvinvointilaitosten alaisista lastensuojeluyksiköistä voidaan tunnistaa puolestaan koulukotien ja muun sijaishuoltopalvelun portaittainen suhde, kun laissa todetaan, että ”koulukoti on tarkoitettu niille lapsille ja nuorille, joita ei voida tarkoituksenmukaisesti kasvattaa ja hoitaa muussa lastensuojeluyksikössä”.

Vaikka erityinen huolenpito on vielä nykyisellään rajoitustoimenpide eikä varsinainen sijaishuoltomuoto, on lainsäätäjä tarkastellut sen asemaa ja paikkaa osana sijaishuoltopalveluiden kokonaisuutta todetessaan, että erityisen huolenpidon ”edellytyksenä on, että sijaishuoltoa ei ole lapsen hoidon ja huolenpidon tarve huomioon ottaen mahdollista järjestää muulla tavoin” (Lastensuojelulaki 2007/417).

Sijaishuoltopalveluiden porrasteisuus -ajattelu näkyy myös vahvasti sijaishuoltopalveluiden kilpailutuksen sisällöissä, joissa kunnat/hyvinvointialueet ovat nimenneet sijaishuoltopalveluja eritasoisiksi palveluiksi erilaisin käsittein (esim. perus-, vaativan- tai erityistason palvelut) lasten ja nuorten tarvitseman hoidon vaativuuden mukaan.  Lainsäädännössä näitä määrityksiä ei kuitenkaan tunnisteta, mutta sijaishuoltopalveluihin liittyvässä puheessa ne näyttäytyvät varsin itsestäänselvinä retorisena valintoina. Sijaishuoltoyksikköjä kuvataan yleisesti perustason, vaativan tason tai erityistason yksiköiksi.

Se, millaisia sisällöllisiä ja osaamiseen liittyviä eroja eri sijaishuoltopalveluiden välillä kilpailutuksissa tehdään, ei ole yksiselitteistä. Hoikkala ja Lavikainen (2015, 23) toteavat kuntien sijaishuoltokilpailutuksia tarkastelleessa selvityksessä, että tavanomaista sijaishuoltoa koskevat kriteerit ovat yleisesti ottaen selvemmät kuin erityisosaamista vaativammiksi määrittyvien palveluiden kriteerit. Lisäksi Hoikkala ja Lavikainen (2015, 20) tuovat esiin, että erityisyksikköjen ja koulukotihoidon välinen rajapinta on niukasti tarkasteltu, mutta toteavat samalla, että koulukotihoitoa ei kaikissa kilpailutuksissa enää ole omana palvelumuotonaan.

Hoikkalan ja Lavikaisen (2015, 41) mukaan kilpailutusten haasteena onkin, etteivät sijaishuoltopaikkojen väliset erot tule näkyviin, kun kaikki täyttävät edellytettävät vaatimukset. He peräänkuuluttavatkin laadukkaan sijaishuollon edellyttävän erityisosaamisen tunnustamista ja näkyväksi tekemistä (emt. 41).

Eritasoiset koulutusvaateet sijaishuollon osaamispohjaisen porrastuksen lähtökohtana

Meillä Suomessa ei ole mitään yhteistä sijaishuollon ammatilliseen toimintaan liittyvää koulutusta. Mutta lainlaatija on määritellyt eritasoisiin sijaishuoltopalveluihin liittyviä koulutustason ehtoja. Perheisiin (perhehoitoon) sijoitetun lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaava henkilö voi toimia tehtävässään joko koulutuksensa, kokemuksensa tai henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella. Perhehoitajalta ei varsinaisesti siis edellytetä ammatillista koulutusta, mutta kaikki saavat ennakkovalmennuksen perhehoitajan tehtävään. Mikäli toimii ammatillisena perhehoitajana (luvan varaista toimintaa), vaaditaan lain mukaan vähintään yhdeltä lasten hoitoon osallistuvalta soveltuva koulutus. (Perhehoitolaki 2015/263.)

Lastensuojelulaitoksessa toimivien ammattilaisten osalta koulutusvaateet ovat vahvemmat ja tarkemmat. Lain mukaan lastensuojelulaitoksissa on oltava lasten ja nuorten tarvitsemaan hoitoon ja kasvatukseen nähden riittävä määrä ammattihenkilölaissa tarkoitettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, esim. sosionomi, kuntoutuksen ohjaaja, lähihoitaja jne. (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 2015/817). Viimesijaisena palveluna toimivien valtion koulukotien ohjaajien osalta koulutuksellisena osaamisen ehtona on soveltuva korkeakoulututkinto (Laki terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisista lastensuojeluyksiköistä 2010/1397).

Myös hyvinvointialueiden (aiemmin kuntien) kilpailutuksissa on saatettu asettaa ehtoja sijaishuollossa toimivien ammattilaisten riittävän ja sopivan koulutuksen osalta. Hoikkala ja Lavikainen (2015, 24) toteavat selvityksessään, että osassa kilpailutuksia henkilökunnan osaamista ja koulutustasoa koskevat määrittelyt ovat melko tarkkoja, mutta varsinkin erityisyksikköjen osalta henkilökunnan peruskoulutus sekä heiltä vaadittavat soveltuvat erikoiskoulutukset ja erityisosaaminen näyttävät löysästi muotoilluilta.

On myös tunnistettu, että sosiaalihuollon tutkimus, kehittämis- ja koulutustoiminta ei tuota systemaattisesti sellaista erityisosaamista, joka palvelisi vaativinta asiakastyötä (Heikkilä & Marjamäki 2024).

VAASI-hanke sijaishuoltopalveluiden osaamisen erityisyyttä ja eroja profiloimassa

VAASI-hankkeen yhtenä tavoitteena on laatia vaativan sijaishuollon osaamisprofiilit. Niiden avulla pyritään tunnistamaan ja tekemään näkyväksi millaista osaamista tarvitaan eritasoisissa sijaishuoltopalveluissa.  Osaamisprofiilien laadintaan osallistuu sijaishuollossa toimivia ammattilaisia eritasoisista sijaishuoltopalveluista, sosiaalityöntekijöitä ja kokemusasiantuntijoita.

Osaamisprofiilit parhaimmillaan tukevat sijaishuoltopalveluiden ja työntekijöiden osaamisen kohtaantoa ja sillä voi olla myös vahvistava vaikutus sijaishuollon veto- ja pitovoimaan. Ne voivat auttaa sijaishuoltopaikkojen lisä- ja täydennyskoulutustarpeiden arvioinnissa. Niitä voitaneen hyödyntää myös sijaishuollon kilpailutuksissa, kun määritellään eritasoisissa sijaishuoltopalveluissa tarvittavaa osaamista. Ne parhaimmillaan myös yhtenäistävät näitä osaamisodotuksia.

Porrasteisuus -käsite auttaa jäsentämään sitä, mistä kaikesta osaamisen erot ja erityisyydet syntyvät eritasoisissa sijaishuoltopalveluissa. Se toimii innovatiivisena työvälineenä ja tarjoaa hankkeen kehittämistyötä oivallisesti tukevan apuvälineen.

____________________________________________________________________________________________

Lähteet:

Heikkilä, M. & Marjamäki, P.  2024. Sosiaalihuollon porrasteisuus uusissa sote-rakenteissa: Nykytila ja ehdotukset.  Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2024:4: Helsinki.

Hoikkala S & Lavikainen, J. 2015. Sattumuksia vai suunnitelmallisuutta. Lastensuojelun keskusliitto: Helsinki.

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 26.6.2015/817. Viitattu 21.5.2024 https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150817

Laki terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisista lastensuojeluyksiköistä 30.12.2010/1379. Viitattu 21.5.2024 https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101379.

Lastensuojelulaki 13.4.2007/417. Viitattu 21.5.2024. https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417

Perhehoitolaki 20.3.2015/263. Viitattu 21.5.2024. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20150263